Tilitoimistot katsovat tulevaisuuteen

March 7, 2016

 

Tilitoimistoalan muutoksista on puhuttu jo lähes hokemiseen asti. Kirjoita Googlen hakupalveluun hakusanat ”tilitoimistot murroksessa” tai ”tilitoimistot muutoksessa”. Hakukone palauttaa pitkän listan artikkeleja, tutkimuksia ja blogitekstejä, jotka em. aihetta käsittelevät. Silmien edessä vilisevät sanat, kuten digitalisaatio, sähköistyminen, Internet ja automatisointi. Ei tarvitse paljoa pähkäillä, mistä tilitoimistoja koskevien muutosten lähde on tullut.

 

Sähköinen taloushallinto on äkkiseltään edellyttänyt tilitoimistoilta uusien järjestelmien ja toimintamallien omaksumista. Kuitenkin kenties merkittävämpi muutos on tapahtunut tilitoimiston ja asiakkaan välisen liikesuhteen dynamiikassa. Tänä päivänä puhutaan paljon lisäarvon tuottamisesta tilitoimiston asiakkaalle. Taustalla on ajatus, että sähköiset taloushallintojärjestelmät automatisoivat ”rutiinit” ja tilitoimistolle jää aikaa (tai ainakin mahdollisuus) palvella asiakasta jollakin muulla tavalla. Tilitoimiston asiakas on puolestaan päässyt järjestelmien integroitumisen myötä paremmin käsiksi taloudelliseen tietoon. Tietotarpeet taloudellisesta tilanteesta, menestymisestä sekä eritoten niiden kehittymisestä tulevaisuudessa ovat asiakaspinnassa kasvaneet. Juuri näiden ilmiöiden ympärille kiteytyvät tilitoimistoalan palvelutuotannon uudet haasteet ja mahdollisuudet.

 

Satakunnan ammattikorkeakoulun toteuttama kyselytutkimus tukee hyvin edellä esitettyjä väittämiä. Selvästi suurin osa tilitoimistoista uskoo erilaisten ennustepalveluiden ja muiden tulevaisuuteen kohdistuvien talouden ja rahoituksen suunnittelupalveluiden merkityksen kasvavan yleisesti tilitoimistoalalla sekä omassa toiminnassaan. Em. palveluita tarjotaan juurikin lisäarvolähtökohdista – asiakastyytyväisyys ja asiakkaan toiminnan parempi tuntemus ovat merkittävimpiä hyötyjä tilitoimistoille kyseisten palveluiden tuottamisessa.

 

Elämme siinäkin mielessä mielenkiintoista aikaa, että em. palvelukokonaisuus on vasta kehittymässä. Vaikkakin monet tilitoimistot tarjoavat jo tälläkin hetkellä erilaisia ennustepalveluita, ovat harvat niitä varsinaisesti tuotteistaneet asiakkailleen. Palveluihin liittyvät haasteet ovatkin juuri markkinoinnillisia ja tähän osaltaan liittyy myös sopivien työvälineiden olemassaolo tilitoimistojen tueksi. Vestamate pyrkii olemaan tässä kehityksessä mukana, ja tarjoamaan juuri tilitoimistolle laadukkaan sovelluksen asiakkaan lisäarvoa kasvattavien ennustepalveluiden tuottamiseen ja tuotteistamiseen.

Please reload

Featured Posts

Ei rakettitiedettä, vaan kokonaisuudenhallintaa

January 15, 2016

1/1
Please reload

Recent Posts
Please reload

Search By Tags
Please reload

Follow Us
  • Facebook Classic
  • Twitter Classic
  • Google Classic

© 2023 by Digital Marketing. Proudly created with Wix.com

Vestamate / Provecon Oy

E-mail: vestamate@vestamate.fi

Tel: +358 (0)44 5616 029

Käyntiosoite: Nyrhintie 7, 28760 PORI

 

  • LinkedIn Social Icon
  • YouTube Social  Icon